Sir Roger ja Melnikov avasivat unohtumattomalla tavalla syyskauden

9.9.2017

Sir Roger ja Melnikov lavalla
Sir Roger ja Melnikov lavalla
Sir Roger ja Melnikov taiteilijatapaamisessa
Sir Roger ja Melnikov taiteilijatapaamisessa

Syyskuun ensimmäisessä konsertissa saimme kuulla jotain ainutlaatuista. Sir Roger Norrington, Sinfonietta ja Alexander Melnikov esittivät Beethovenin pianokonserton nro 5 tavalla, jota voitaneen kutsua absoluuttiseksi musiikiksi. Aplodit olivat sen mukaiset.

Sir Roger yllätti yleisön järjestämällä orkesterin lavan takaseinään päin osoittavan pianon ympärille, todennäköisesti yhteissoiton helpottamiseksi. Sir Roger itse johti orkesteria tuolilta flyygelin vastakkaisessa päässä niin, että kummallakin oli tavallaan jatkuva katsekontaksti toisiinsa.

Orkesterimme tuntui suurin mitoin nauttivat yhteissoitosta mestareiden kanssa ja lopputulos oli ainutlaatuista, unohtumatonta, uskon.

Ystävien järjestämässä Taiteilijatapaamisessa saimme kuulla illan molempien tähtien mietteitä musiikista ja sen tekemisestä.