Jäsentiedote 3/2018 , julkaistu 19.9.2018

21.9.2018

                                                                                                          JÄSENTIEDOTE 3/2018

           

HYVÄT  SINFONIETTAN  YSTÄVÄT

 

Ihana, ennätysmäisen helteinen kesä on takana. Bussillinen Ystäviä teki Kemiönsaaren musiikkijuhlille matkan heinäkuun puolivälissä. Ralf Gothoni johti Keski-Pohjanmaan hienosti soittavaa kamariorkesteria. Solistina oli upea sopraano Johanna Rusanen. Matka kokonaisuudessaan museokäynteineen oli onnistunut.

 

Tapiola Sinfoniettan syyskausi alkoi syyskuun alussa. Ensimmäisessä konsertissa kuulimme  pianistin ja orkesterin taiteellisen partnerin Alexander Melnikovin sekä orkesterin muusikoista koottujen yhtyeiden tulkitsevan  Glinkan ja Mendelssohnin teoksia.

 

Syyskuun toisen konsertin alkupuoli ei sisältänyt juuri lainkaan perinteistä sävelkieltä. Kuultiin lauluja hullulle kuninkaalle, joita tulkitsi baritoni Thomas Florio örisemällä, ulisemalla ja särkemällä ääntään. Tuloksena oli groteskia ääniteatteria, jota Klaus Mäkelän johtama soitinyhtye osaltaan tuki. Soittimet olivat kuninkaan maanisen psyyken projektioita. Hullun kuninkaan harhamaailma sai arvoisensa esityksen ja yleisökin tuntui pitävän tulkinnasta. Konsertti päättyi Beethovenin Sinfoniaan nro 1, jonka energinen esitys oli silkkaa iloa korville.

 

1.  MATKA TAMPERETALOLLE 10.11.2018: CARL ORFFin CARMINA BURANA

 

Bussi lähtee lauantaina 10.11.2018 Espoon kulttuurikeskuksen edestä klo 14 kohti Tamperetaloa. Matka-aika on noin 2½ tuntia. Perille saavuttuamme nautimme Tamperetalon ravintolassa buffet-päivällisen, joka sisältää salaatteja, kanaa ja kalaa sekä talon leipää ja ruokajuomana vettä. Muista juomista maksetaan erikseen. Erityisruokavalioista on hyvä minulle viestittää.

 

Tampere Filharmonian konsertti alkaa klo 19. Sen johtaa Santtu-Matias Rouvali. Konsertti alkaa Richard Straussin laulusarjalla, jonka tulkitsee sopraano Tuuli Takala. Illan pääteos on Carl Orffin harvoin esitetty Carmina Burana, joka puhuttelee voimallisilla sointimassoillaan. Sen kuoro-osa O Fortuna on tuttu elokuvista ja mainoksista. Solisteina ovat sopraano Tuuli Takala, tenori Brett Sprague, baritoni Jaakko Kortekangas, Tampereen filharmoninen kuoro, Tampereen oopperan kuoro ja Pirkanpojat.

 

Matkan hinta on 100 euroa ja se maksetaan Sinfoniettan Ystävät ry:n tilille FI36 6601 0003 673381. Viitenumero 2118. Maksun eräpäivä on 25.9.2018.

 

Ilmoittautumisia ottaa vastaan Armi Mauranen, armi.mauranen@netti.fi tai 041 543 7787. Lippuvarauksemme on voimassa vain ensi viikon loppuun, joten toimi nopeasti.

 

2. JÄSENMAKSU VUODELLE 2018

Jäsenmaksut ovat erittäin tärkeä avustusmuoto muusikoille, joille yhdistyksemme kustantaa mm. fysioterapian.  Kiitos teille, jotka olette jo asian hoitaneet.    

 

3. TAITEILIJATAPAAMISET:  

Taiteilijatapaamisia on 28.9, 1.11, 23.11, 30.11. konsertin jälkeen.

 

4. K0NSERTTIESITTELYT KLO 18.15-18.45

 21.9, 12.10, 16.11. (HUOM. 21.9. klo 18.30-18.45.)

5. AVOIMET KENRAALIHARJOITUKSET

28.9, 12.10, 23.11, 30.11. klo 10 – 13

Avoimet kenraaliharjoitukset ovat Espoon Kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa klo 10-13. Harjoituksista voi poistua myös klo 11.20 alkavalla tauolla. Kenraaliharjoitukset esitellään klo 9.50 Tapiolasalin lämpiössä (2.kerros). Saavuthan ajoissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

 6. PERINTEINEN GLÖGITILAISUUS YLÄLÄMPIÖSSÄ 30.11.

 

Samassa yhteydessä jaamme mahdolliset Soitinhuoltorahaston stipendit ja tapaamme huippuviulisti Tabea Zimmermanin. Myös orkesterin soittajat ovat tavattavissa.

 

7. SYYSKAUDEN KONSERTTEJA

 

21.9. uusin orkesterimme taiteilijapartneri kapellimestari Klaus Mäkelä jatkaa Beethovenin sinfonioiden johtamista. Tällä kertaa on vuorossa Sinfonia nro 2. Viulisti Sergei Malov soittaa Mozartin viulukonserton nro 5 ”Turkkilainen”.

28.9. Mario Venzago johtaa Brahmsin pianokonserton. Solistina on Paavali Jumppanen. Illan toinen teos on Brucknerin Sinfonia nro 0.

12.10. esiintyy Tölöläb-yhtye Taavi Oramon johdolla mm. Magnus Lindbergin Jubilees- teoksen,  Anton Webernin Sinfonian op.21 ja Maurice Ravelin teoksen Couperanin hauta.

22.10 ja 23.10 konsertin solisteina esiintyvät Paulon sellokilpailun finalistit. Ohjelmassa on Joseph Haydnin sellokonserttoja ja Luigi Boccherinin sellokonserttoja.

1.11. esitetään Mozartin Suuri C-molli messu.  16.11. Barokin mestarit. 23.11. Italialainen joulu

30.11 huippuviulisti Tabea Zimmerman soittaa Robert Schumannin alttoviulukonserton.

 

8. JÄSENASIAT JA OSOITTEENMUUTOKSET

  

Kaikissa jäsenasioissa voitte kääntyä Sinfoniettan Ystävien jäsenasioista vastaavan Heini Hausalon puoleen. 

Hänen yhteystietonsa ovat: heini.hausalo@kolumbus.fi, puh. 040 545 3702 . Mikäli ette vielä ole antaneet sähköpostiosoitettanne yhdistyksen viestintää varten, on nyt hyvä hetki tehdä se.

 

9. YHDISTYKSEMME KEHITTÄMINEN JA HALLITUS - TULE MUKAAN

 

Klassisen musiikin käytännöt ja Tapiola Sinfoniettan toimintamallit kehittyvät. Samoin yhdistyksemme haluaa katsoa eteenpäin. Etsimme uusia jäseniä yhdistyksemme hallitukseen – lisää iloa ja hyötyä jäsenistöllemme ja orkesterin soittajille ja itselle enemmän kontakteja. Ota yhteys pj. Vesa Lehtisaloon (ks. alla).

 

10. KIERRÄTYSLEVYT

 

Olemme Ystävien hallituksessa olleet hyvin iloisia siitä, että vetoomuksemme levylahjoituksista on tuottanut tulosta.  Suuri kiitos kuuluu kaikille levyjen lahjoittajille. Ystävien levy- ja infopiste ottaa jatkossakin mielellään levyjä vastaan. Pannaan yhdessä tämä ilo kiertämään. Olette tervetulleita tekemään hienoja levylöytöjä ja samalla tapaamaan Ystävien hallituksen jäseniä.

 

Espoossa 19.9.2018

 

Vesa Lehtisalo, puheenjohtaja                                                Armi Mauranen, tiedottaja

050 358 1198                                                                          041 543 7787

lehves@gmail.com                                                                 armi.mauranen@netti.fi